Heijastuksia kultaisesta
silmästä
”Olen väsynyt lauluni
valheeseen,
Herra tee minut lapseksi
jälleen.
Minä tahtoisin viuluni
särkyneen
viedä suurelle
virittäjälleen.”
Eino Leino
James Bond -elokuva "Golden
eye" huipentuu kohtaukseen, jossa Bond taistelee lapsuuden
ystäväänsä vastaan elämästä ja kuolemasta huimaavassa
korkeudessa suuren lautasantennin päällä. James Bond, kuten
tiedetään, on brittivallan puolesta, milloin mitäkin uhkaa vastaan
taisteleva superagentti. Hänen lapsuudenystävänsä taas on
elämänkohtaloidensa kautta ajautunut vastakkaiselle puolelle
Neuvostoliiton huippuagentiksi. Taistelu on kova, armoa ei pyydetä
eikä anneta. Molemmat uskovat asiansa oikeutukseen. He ovat valmiita
taistelemaan äärimmäisin keinoin äärimmäiseen loppuun saakka.
Heillä molemmilla on "lupa tappaa" ja sen he ovat myös
valmiita tekemään edustamansa asian puolesta: - Mitä, ovat
valmiita tappamaan oman, parhaan lapsuudenystävänsä! Voiko mikään
olla sen arvoista, niin suurta?
Elokuva rakennetaan siten,
ettei katsojalle jää epäselväksi kumman puolella kuuluu olla,
kumpi taistelee oikeamman asian puolesta. Edustaahan Bondin
lapsuudenystävä vihattavaa, koko maailmaa uhkaavaa ideologiaa. Ja
niidenkin, jotka saattavat jotenkin ymmärtää sosialismin
periaatteessa edustavan hyväksyttävää aatetta, täytyy ymmärtää
Neuvostoliitossa toteutetun reaalisosialismin mädännäisyys. Kun
neuvostoagenttiin voi vielä yhdistää neuvostoimperiumin ja
pyrkimyksen maailmanherruuteen, voi "aivopestyn"
neuvostoagentin katsoa edustavan kaikkea pahaa ja tuhottavaa.
Suurin osa katsomoa
jännittääkin James Bondin puolesta. Voittaako oikeus taas tälläkin
kertaa? Hyvin harva tulee ajatelleeksi James Bondin arvomaailmaa.
Minkä vuoksi hän niin kiihkeästi taistelee? Kärjistäen voisi
sanoa: brutaalikapitalismin sekä brittiläisen, katoamassa olevan
maailman herruuden, imperialismin ja sen jäännösten puolesta. Sen
saman kolonialismin, joka vielä sata vuotta sitten ilmeni alusmaiden
häikäilemättömänä alistamisena ja riistona. "Hänen
majesteettinsa palveluksessa" James Bond samalla taistelee
englantilaisen, luokkayhteiskunnan karkeimman muodon säilyttämisen
puolesta.
Elokuva on rakennettu
taitavasti. Nykytehostein tuettuna varsinkin elokuvan loppukohtaus on
vaikuttava. Rystyset valkoisina katsomossa puristetaan käsinojia.
Bondin vastustaja on kova taistelija, neuvostoagentti parhaasta
päästä.
Kumpi voittaa? - "Ei
voisi vähemmän kiinnostaa"! Väärässä molemmat, yhtä
aivopestyjä! Voittaako britti- vai neuvostoagentti - samantekevää!
Kaikessa naiiviudessaan
elokuva kuitenkin avaa muita mielenkiintoisempia kysymyksiä:
– Kuinka
vahva vaikuttaja media ja elokuva onkaan! Niin vahva, että itseoikeutettu toisen ihmisen, jopa lapsuudenkaverin, vahingoittamisen ja tappamisen pystytään esittämään hyväksyttävässä valossa.
– Keneltä nämä jamesbondit ovat saaneet ”oikeuden tappaa”? Näitä samoja sankareita, jotka imperialistisiin tai kansallisiin etuihin vedoten ovat ottaneet itselleen omakätisen oikeuden tappaa, tuomitaan paraikaa Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa.
– Olisivatko nämä harhautuneet höyrypäät valmiita käymään veljensä, poikansa tai isänsä kimppuun samalla vimmalla edustamansa imperialismin asian puolesta? Olisivatko he valmiita edelleen tappamaan?
– Entä me? Vääristääkö elämä ja se ympäristö, missä elämme,
meidän kaikkien ajatusmaailmaa?
Elokuvan analysointi kävisi
oivallisesta mediakasvatuksen harjoitustyöstä opiskelijoille.
Edustaahan James Bond kaikessa vaikuttavuudessaan ei vain miehen
mallia, vaan kokonaista länsimaisen ihmisen arvomaailmaa, jota
elokuvan avulla tehokkaasti syötetään nuorisolle.
Mikä mahtava valta
medialla onkaan nykyaikana. Karl Marxia mukaillen, (media = raha):
"Media on jumalainen
voima, joka muuttaa kaiken;
väärän oikeaksi, oikean
vääräksi,
mielekkyyden mielettömyydeksi,
mielettömyyden mielekkyydeksi,
vihan rakkaudeksi, rakkauden
vihaksi."
Vai onko kysymys muustakin
aivopesusta kuin median suorittamasta? Onko koko elämä aivopesua,
oppien ja kokemusten myötä tapahtuvaa harhautumista? Elokuva on
osoitus siitä, miten ihminen kadottaa elämän myötä lapsen, pojan
viattomuuden ja kuinka hän jää oppimansa ja kokemansa vangiksi.
Onko mahdollista, että vain elämän kuonaa vailla olevilla lapsilla
todelliset elämän arvot säilyvät. Poikien, ja varmasti myös
tyttöjen välinen lapsuudenaikainen ystävyys on hieno asia,
suurempi ja aidompi kuin elämän myötä omaksutut ontot ismit.
Pentti Salmela
