perjantai 24. tammikuuta 2020

Yhteiseloa

                                                  YHTEISELOA

                                                  Helle kiersi iholla,
                                                  pisaranoiroina vartaloa.
                                                  Polkimilla lepotauko.
                                                  Järvellä utuinen selkä
                                                  tuuli eli pöyheänä
                                                  työntyi rantakiville lempeän
                                                  laiskasti.

                                                  Jalat jäähyllä polvitaipeeseen.
                                                  Miettivä katse veteen, hätkähdys!
                                                  Matomaista liikettä pohjalle.
                                                  Varpaan heilautus, kaikki jähmettyi.

                                                  Silmäyksiä pinnan lävitse
                                                  haarakieli lipoi tunnelmaa.
                                                  Tajunnanvirta kaikkosi
                                                  vedenalainen näkymä, kivikoksi.
                                                  Kalalokki kaarsi rannan myötäisesti,
                                                  ohitse.



                                                  Kauko Leppänen  13.1.20
                                                                                                         

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Christina Johanssonilta Valolaukka runokokoelma

Karjalohjalainen Christina Johansson on julkaissut Valolaukka runokokoelmansa. Hänen kokoelmaansa voi luonnehtia ajattomaksi kertomukseksi, joka keskiössä ovat elämän jatkuvuus ja kehsykertomuksena rakkaus. Christina Johanssonin vahva omantakeinen teksti ja tyyli kunnioittaa luontoa ja tuo kauniin pehmeästi esiin ihmisen syvimmätkin tunnot.





Christina sai myös kutsun esiintymään kesäkuussa Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen päätösjuhlaan. Siellä hän esitti runovuoropuheluna japanilaisen runoilija-professorin Keijiro Sugan kanssa.

Christinan kirjaa voit tilata esim: puukstaavi@gmail.com 

Christinan haastattelun Länsi-Uusimaa lehdestä voit lukea: tästä linkistä 

Keijiro Suganista voit lukea lisää: tästä linkistä

torstai 25. heinäkuuta 2019

Marja Klefströmistä vuoden 2019 Möllärimestari!

Puukstaavi onnittelee lämpimästi jäsentään Marja Klefströmiä, joka on voittanut voittanut Möllärimestari-omakustannekilpailun kirjallaan Wiipurin pelon ja toivon kevät 1918.



Möllärimestarikilpailu on Päätalo-instituutin  järjestämä kirjallisuuskilpailu, jossa palkitaan parhaat kilpailuun lähetetyt omakustanteet ja voittaja nimetään vuoden möllärimestariksi. Kilpailu on järjestetty vuodesta 1996 alkaen, ja tulokset julkistetaan Kalle Päätalo -seuran järjestämillä Päätalopäivillä.



Kirjaa voit ostaa esim. tästä linkistä

Lue lisää Länsi-Uusimaa lehdestä: tästä linkistä

tai Kaleva lehdestä:  tästä linkistä

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Maassa



Maassa

Minä makasin maassa kasvoillain
olin tuskani huutanut maahan
Minä pyysin hetken rauhaa vain
Näin saan olla hetkisen, saanhan

Sanat kaikki on vääriä, vaietkaa!
En tahdo, en yhtään kuulla,
mitä selkäni takana kuiskitaan,
mitä puhutaan valheita suulla

Petosta täynnään on kaikki vaan
ja kaikki vain valhetta samaa
Mitä oikein joskus olikaan
nyt on vääryyden rumentamaa

Minä makasin maassa kasvoillain
ja maan multaa, ruohoa kourin.
Minä käteni täyteen tyhjää sain
jotain pyysin, kai outoja hourin.

Minä putosin hetkeksi polvillein
Minä kaaduin toviksi tähän
Mutta nousen kohta taas jaloillein,
kun olen vain levännyt vähän.


Pentti Salmela

tiistai 12. helmikuuta 2019

Kirjaesittely


Marja Klefström, Viipurin pelon ja toivon kevät 1918. p.k. kustannus@ gmail.com. Lohja 2018.
2. p. 2019.
Marja Klefströmin kirjan Wiipurin pelon ja toivon kevät 1918 ensimmäiseen lukemiseen minulta
kului yksi päivä ja yksi yö. Eläydyin kauppias Heikki Kuparmäen perheen selviytymistarinaan
Suomen itsenäisyyden sotaisalla alkutaipaleella Viipurissa niin, että maltoin keskeyttää 309-
sivuisen kirjan vain lyhyiksi hetkiksi.
Kirjailijan päiväkirjamuoto sopii hyvin lukion viimeistä luokkaa käyvän 17-vuotiaan Katri
Kuparmäen ajatusten ja tapahtumien kerrontaan. Se muistuttaa viipurilaisen Kersti Bergrothin
päiväkirjatyyliä, ja hänen Mary Marckin nimellä kirjoittamiaan Eeva-kirjoja, joissa päähenkilönä on
kuuluisuuteen yltäneen aikalaiskirjailijan kasvatusihanteiden mukainen Eeva.
Marja Klefströmin kirjan päähenkilö Katri toimii Eevan tavoin järkevästi, on toimelias,
myötäelävä ja oikeudenmukaisuuteen pyrkivä lukiolainen. Mutta Katrin kohtalona on kasvaa sotaa
käyvässä Viipurissa vastuunkantajaksi, vaikka onkin nuorin Kuparmäen perheen tyttäristä.
Päiväkirjalleen Katri uskoutuu, kirjoittaa omasta ja sisartensa rakkauksista, perheen salaisuuksista
sekä mieltään painavista järkyttävistä ja julmista tapahtumista ja elämästä pelon ilmapiirissä.
Kuparmäen perhe elää Tiiliruukinkadulla ja seuraa tarkasti tapahtumia aikana, jolloin Venäjän
vallankumouksen mainingit ulottuvat Viipuriin. Vielä itsenäisyysjulistuksen jälkeenkin kaupungissa
on runsaasti autonomian ajalta venäläistä sotaväkeä ja matruuseja. Bolshevikit toimittavat aseita
punakaartille ja osallistuvat sisällissotaan, vapaussotaan, Karjalassa Ahvolan ja Antrean rintamilla
punaisten rinnalla. Kirjoittajan fakta-aineisto, perustuu lähisukulaisten muistitiedon lisäksi laajaan
kirjallisuusaineistoon ja aikalaislehdistä varsinkin ainoana sodanaikana ilmestyvään Työ-lehteen,
mutta höystää kerrontaansa mielikuvituksella.
Katri alkaa kirjoittaa päiväkirjaansa 6.12.1917, vähän sen jälkeen, kun bolshevikit olivat
nousseet valtaan Pietarissa. Katri kirjoittaa viljan tuonnin lakkaamisesta, levottomuuksista ja
paljastaa, mitä tarkoittaa lehtiotsikko ”Upseerien uimakoulu”. Viimeisin merkintä on 19.5.1918,
jolloin perhe juhlii Ida-tyttären ja jääkäri-sulhasen häitä.
Yhdyn Kuparmäen Papan repliikkiin: Kyl sit ennemmi vahtii kopallise kirppuloi, ko näit
tytölapsii, ko hyö tullee siihe ikkää. Tyttäret Mari, Ida ja Amalia ovat naimaikäisiä, omapäisiä oman
tiensä kulkijoita, kukin heistä kokee omalla tavallaan rakkaussurunsa, tragediansa ja -ilonsa.
Kuparmäen perheessä Mari ja arvoituksellinen kyökkipiika Hulda liittyvät punakaartiin. Se
aiheuttaa perheessä ristiriitoja ja isän äkkivääriä lausahduksia Marille: Nii kaua ko sie miu leipää
syöt ja asut miu talossain, mie tasa tarkkaa määrää mitä sie teet. Tai: mää kene kans hyväns, mut se
punikkipoika siun on hetsiltää jätettävä. Se on sit kaks hirttä poikki, jos se riiaaminen ei lopu.
Pappa on perheen patriootti, ”mamma hallitsee sydänkohtauksilla”, mutta tositärkeissä isän sana
painaa, silloin kukaan ei sano vastaan.
Katri kirjoittaa koulusta, tiedon saannin vaikeudesta, huhuista, punaisen Työ-lehden
kyseenalaisista tiedoista, hulinoimisista ja ryöstelystä kaduilla ja etsintäpartioiden tunkeutumisesta
koteihin vangitsemaan perheenjäseniä sekä arvotavaroiden ja vähäisten ruokavarojen anastuksista.
Ruokaa hamstrataan. Hamstrauksesta huolimatta ruokaa ei ole riittävästi, nälkää nähdään myös
Kuparmäen talossa salaisesta lattian alla olevasta kellarista huolimatta. Etsintäpartiot löytävät
ullakolta Papan piilopaikan ja rautahelaisen lukollisen rahakirstun. Monet mieltä koskettavat
tapahtumat kirvoittivat kyyneleet silmiini. Toisaalta luin ihaillen, miten pelätessään ihmiset
neuvokkaina selvisivät sodan vaaroista ja pidätyksistä.
Marja Klefström päättää kirjansa epilogiin. Hänen äitinsä, kirjan Katrin, muistikuvat ovat
herättäneet hänet ymmärtämään, että yksittäisen ihmisen arjen elämän tunteet ja kokemukset
avaavat silmät näkemään sodan tapahtumat paremmin kuin historialliset dokumentit. Myös silloisen
senaattorin Kyösti Kallion sodan jälkeen pitämä puhe 5.5.1918 koskettaa. Puhe vaikutti kansan
eheytymiseen. Yhä vielä rauhan oloissa voisimme pitää sitä ohjenuorana: Meidän pitäisi rakentaa
sellaista Suomea, jossa kaikki tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät. Tästä kirja
Wiipurin pelon ja toivon kevät 1918 meitä muistuttaa. / 1.2.2019 Anja Suni

maanantai 5. marraskuuta 2018

Puukstaavin näyttely

 Puukstaavin näyttely 2-31.10.2018 pääkirjastossa.



                               Kuvista sanoiksi ja sanoista kuvilla



                              Puukstaavilaisten lokakuuksi kokoama näyttely pääkirjaston
                              toisen kerroksen näyttelytilaan on hyvin onnistunut kokonaisuus.
                              Siinä on riittävästi persoonallisuutta ja aiheeseen liittyvää
                              kuvamateriaalia sekä yhteyteen liittyvää sanallista ilmaisua eri
                              muodoissa, tyyleissä
                              Painotus on kuitenkin teksteissä. Löytyy proosaa ja runoa,
                              lyhyistä tarinoista pidempään paljon tietopuolista asiaa
                              sisältävään tekstiin, jota kuvaa helppolukuisuus/ymmärrettävyys.
                             
                              Runous on myös hyvin esillä eri tyylilajein. On nykyrunoutta
                              ja perinteistä yhdessä sovukkaasti rinnan.  Lukiessa runoja
                              unohtuu usein siihen rikkauteen, jonka runous mahdollistaa.
                              Runoutta, jossa runollinen ilmaisu on moniulotteista
                              sanaraikasta olemalla kuitenkin eheä kokonaisuus ja siitä
                              sukeltaa toisenlaisiin tunnelmiin.
                              Runollisesti ehkä kevyempiin silti hyvin antoisia
                              pienimuotoisia lukuelämyksiä.

                              Aiheet teksteissä yhdistyvät ihmisiin, luontoon ja arjen
                              elämään sekä koettuihin hetkiin, tunteisiin.
                              Huomioidessa kirjoittajien ikähaitari niin pysähtyy miettimään,
                              lukiolaisesta tuonne 90-vuotiaaseen, herää kunnioitus
                              kuinka osaavia ovat puukstaavin kirjoittajat.
                              Näyttelyä tuo esille puukstaavin antologiat ja puukstaavilaisten
                              julkaiseman kirjallisen tuotannon.

                              K.L.
       

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Vangit



Vangit

Me vangeiksi synnymme tänne
oman kehomme vankilaan
Ja mahdollisuutemme täällä
sen puitteissa rajataan

Me vangeiksi synnymme tänne
muiden luomaan vankilaan
Ja vartijat, piikkilangat
on ympäri pihamaan

Me vangeiksi synnymme tänne
oman mielemme vankilaan
Ja suuretkin ajatuksemme
sen mukana kahleet saa

Ristikoita näin vahvistamme
me rakkain, kultaisin sitein
Ja muureja korotamme
luutunein mielipitein

Me vankeina kuljemme vangin tavoin
On vain itsemme puitteissa kulkumme avoin
Rautapallona meillä on alusta saakka
oman mielemme muurien, rajojen taakka

Pentti Salmela