Valoa

                                            Valoa

                                          Viisi askelta valoon,
                                           odotusta.
                                           Helavalkeiden kipinäkuiskeet
                                           tähtien teille.
                                           Kevätöiden avautuva valoisuus,
                                           kuuntelee.
                                           Pahat henget kaikkoavat  väistyvään
                                           pimeyteen.

                                           On touon aika.
                                           Kansa juhlii simaa sarvista
                                           askelrytmit jouhikolla.
                                           Ilo rikkoo arjen vaivat.
                                           Aamu antaa hiljaisuuden.

                                           Aapojen hallakuurat
                                           usva tanssii kurjille.
                                           Närelatvan Korppi kuulolla,
                                           jäähileiden helinää,
                                           katsoo itään.
                                           Rantaniityn härkäkynnökset
                                           vartovat tuohivirsuista askeltajaa.
                                           Korpikaskien savuleijut
                                           järvien selkälaineiden yllä.
                                           Kesä kuullostelee.



k.leppänen  30.4.14
                                          

Kuva tauolta

Taija Tuominen ohjasi Puukstaavia 30.3.2014
kirjoitusharjoituksissa fakta-fiktio-akselilta dialogeihin.

10.3.14 kello 7 jälkeen

                                               Maaliskuun aamuhetki
                                               valo etsiytyy pilvenraoista
                                               aurinko noussut
                                               punainen kehrä harjun yllä.

                                               Kiillejään kasvoilla punasävyisyys
                                               vesilintujen tummat siluetit
                                               jään reunalla
                                               avovesi kutsuu ensimmäisiä.

                                               Yön pakkanen piilottelee
                                               varjoissa notkelmien kätköissä
                                               hengittää usvan alla
                                               kohta ilma lämpiää.
   
                                               Lokkien aamuhuudot karilla
                                               joutsenien kaartolento avoveden luona
                                               päivä haukotteleen vielä
                                               raukeus poistuu vähitellen.




kl 23.3

                                            

Naisten päivälle 8.3

                 Nainen
                             kuin
                                    tuuli
                                           lounainen
                 niin leopeä lämmin.

                 Katseessa
                                 kuiskii
                                           sävyt
                                                   herkkyyden
                 kosketus aito välitön.

                 Sisimmässä
                                    sydän
                                              koristeltu
                                                              kesäkukin
                 elämää tunnetta ihmisyyttä syvempää.






kl 8.3.13

Kesäillassa

                                Heinäkuinen ilta antatuu
                                lämmittävään lempeyteen.
                                Auringon tunnelmoiva värisilaus
                                horisontissa vetäytyy varjojen syliin.

                                Aamusateen kohmeisuus katoaa
                                kirkastuneen taivaan
                                verkkaisesti nostattamaan lämpöön.
                                Maa tuoksuu kasteelta.

                                Kanervikko herää,
                                sitoo usvaa kierteiksi painanteiden ylle.
                                Vesihelmet seittilangoilla, keinuvat
                                iltatuulessa korsien välillä.
                                Pisarapallojen rytmisyys heinien
                                lehtien kärjissä.

                                Ilta elää, viivyttää vielä,
                                yö odottaa.
                               Oranssi hehkuu puiden kyljillä kutsuu,
                               antaa luvan Kehrääjän hyrinään.
                               Hämärä tanssii viimeisillä
                               auringon säteillä.
                               On Vanamon aika. 


kl 2.14

Talvi-idylli

Minä metsässä kuljin ja kuuntelin

kun karhu kylkeään käänsi.

Se pesänsä suojassa uinaili

ja välillä pienesti äänsi.

Kun matkaa taittui taas kotvanen

mulle kettu häntäänsä huiski.

Kai viestin ymmärsin oikein sen:

ketun morsian lähellä kuiski.

Ja korpit, nuo komeljanttarit

suulaasti neuvojaan antoi.

Kun taivalsin takaisin polulle

mua keväinen hanki kantoi.

Pian sininen hämärä tiheni,

ilta peitteli vaippaansa salon.

Siellä eläväin äänet hiljeni.

Polun päässä näin kultani talon.

PIENIÄ TEKOJA

PIENIÄ TEKOJA

Terveyskeskuksen ikkunoissa palavat jouluvalot. Sisällä odotusaulassa on hämärää.  Tuolilla nuokkuu flunssantokkurainen mies, päivän viimeinen potilas. Hoitaja istuu toimistossa päätteen ääressä ja viimeistelee päivän kirjauksia, toinen liikkuu äänettömästi käytävässä, suoristaa lehtipinoja ja kerää leikkinurkkauksen leluja koriin.  Lääkäri tulee valkoisessa takissaan taukotilasta ja nappaa flunssaisen odottajan mukaansa. 

Kauankohan tuokaan kandi täällä viihtyy, miettii hoitaja legopalikoita noukkiessaan, etsii varmaan jo vakipaikkaa joltakin yksityiseltä, lähempää kaupunkia.  Niin kai sitä itsekin tekisi tuossa asemassa, ei ole herkkua ajella pimeitä ja liukkaita teitä kunnasta toiseen vastaanottoa pitämään.  Pian flunssapotilas ilmestyy käytävälle nippu reseptejä kädessään.  Hoitaja kävelee hänen jäljessään ulko-ovelle ja aikoo lukita sen.

Avainta lukkoon työntäessään hän huomaa parkkipaikalla auton, valot päällä, tuulilasinpyyhkimet hitaassa liikkeessä.  Se on ilmestynyt paikalle vasta aivan äskettäin, renkaiden jäljetkin näkyvät vielä ihan tuoreina lumisohjossa.  Katu-lampun heikossa valossa hoitaja on näkevinään tutun hahmon.  Reinohan se on, metsuri naapurikylältä.

Jotakin on vialla, ei Reino muuten istuisi iltapimeällä autossaan terveyskeskuksen pihalla.  Hoitaja huokaisee,  vetää fleecetakin tiukemmin hartioidensa suojaksi ja sipsuttaa varovasti kohti autoa.  Reino nojaa otsaansa rattiin.  Ei huomaa hoitajan lähestymistä, säpsähtää ja katsoo tuttua ihmistä tuskaisin silmin.   - Terve, mitäpä Uutelaan kuuluu, kysyy hoitaja, samalla tutkaillen miehen oloa.  - Mitäs sinne, pimeää, kuuluu vaimea vastaus.  - Olisko sulla asiaa lääkärille, ehtisit kyllä.  Tohtori on vielä paikalla, selvittelee siellä papereitaan.  - En tuota tiedä, taisi olla vikatikki tulla tänne.  - Lähde nyt vaan sisälle, mitataan sulta kuitenkin verenpaine ja pulssi, milloin lie viimeksi mitattu.   

Jonkinmoisen maanittelun jälkeen Reino suostuu lähtemään.  Lääkärin silmissä välähtää väsymys.  - Yksi potilas löytyi vielä parkkipaikalta, hoitaja yrittää keventää tilannetta, vetää oven käytävään kiinni ja jatkaa lelunurkan siistimistä.  Ajatukset askartelevat Reinon elämässä;  silloin tällöin miehen tapaa marketilla, hiljainen on, sellainen syrjäänvetäytyvä.  Nuorempana Reino oli ahkera tansseissakävijä, vaan eipä löytynyt seurantalolta hänelle emäntää, vanhaksipojaksi jäi.

Kuluu vartti ja toinenkin.  Sitten lääkärin huoneen ovi aukeaa ja Reino astuu ulos. Miehen koko olemus kertoo, että joku raskas taakka sinne vastaanottohuoneeseen on jäänyt.  Ulko-ovelle mennessään hän vielä nostaa kättä toimiston suuntaan.

-  Jaahas, ja nyt on päivä pulkassa.   Vielä pitää käydä ruokakaupassa,  laittaiskohan sinistä lenkkiä ja ranskanperunoita.  –  Joo, ei kerrota laajemmin,  noita herkkuja ei taida löytyä uusista ravintoainesuosituksista.   Naiset vaihtavat vielä muutaman sanan lääkärin kanssa, sitten kaikki lähtevät pimeään iltaan.

Helmikuussa 2014

Vuokko Sorvari-Neste