lauantai 31. toukokuuta 2014

Kesäloma!


Puukstaavilaiset vietävät kokouksista kesälomaa,
ja palaavat kirjallisiin iltoihin 11.8.2014 klo 17.00
Lohjan pääkirjaston kokoustilaan.
Tule mukaan teksteinesi!

Siihen asti pidetään kynät ja näppäimet liikkeessä,
pöytälaatikot pursuten.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Jälkipeliä -runokokoelma






Jälkipeliä - runokokoelman
nimi viittaa elämän, sen tilanteiden, pelikumppaneiden ja pelin sankareiden muisteluun ja arviointiin tämän suuren pelin jälkeen. Kirjassa elämä ymmärretään pelinä, jossa
”… kolmen tason käymme turnausta:
- On ensin leikit sekä pelit,
sitten kaikki se, sä miten elit
ja pelin sen,
sen kolmannen
on maali musta…” (Jälkipeliä -runo)

Kokoelma jakaantuu kuuteen osaan, joissa luodaan katsaus ihmisen koko elämän kaareen aina ”suureen hiljaisuuteen” saakka. Aihepiirit vaihtelevat lapsuuden maisemista, menneen ja kadotetun haikeudesta, onnen ja rakkauden kokemuksiin, miehisyyden, maskuliinisuuden ja vahvuuden tunteisiin, sosiaalisten pelitilanteiden moninaisiin tunne-elämyksiin, luontokokemusten herkkyyteen ja tulevaisuuden tummeneviin tunnelmiin. Ihmistä odottavaa ”suurta hiljaisuutta” kuvaillaan kirjan viimeisessä osassa ”Äänet ja muu on hiljaisuutta”. Luonnossa ja luonnon hiljaisuudessa saatamme saavuttaa yhteyden suureen kosmiseen hiljaisuuteen.

Teos on perusävyltään kehityskriittinen. Kirjailija tarkastelee maailmaa, historiaa ja tapahtumia ”toisin näkijän” silmin. Tämä rooli ei ole helppo kantaa. Useissa runoissa kulkija vaeltaa väärinymmärrettynä ja vieraantuneena kylmän kaupungin kaduilla, seisoo synkin ajatuksin sillalla tai turhautuu moottoritien loputtomissa autojonoissa. Useimmiten hän on ”... pahasti eksyksissä kivikylässä vieraiden...” Ihmiset ovat epäaitoja tavaran ja rahan tavoittelijoita. Kulkija kaipailee lapsuutensa kadonnutta maisemaa ja järven rantoja. Urbaani, luonnon tasapainosta eriytynyt elämäntyyli ei tuo ihmiselle onnea. Hän vieraantuu, uupuu ja alkoholisoituu. Luonto kuormittuu. Sekään ei kestä. Taivaanrannalla näkyy tummia uhkakuvia. Mutta”... avulla muiden ja omalla voimallaan ...”, ihmisellä on kuitenkin mahdollisuus kestää. Luontokin toipuu, kun se on ravistanut päältään pahimman vihollisensa, ihmisen. Näin kokoelman avainrunoiksi nousevat Eksyksissä -, Nuorallakulkija - ja Järvi -runot.

Jälkipeliä on sisällöltään kaksijakoinen: Toisaalta siinä on lyyrinen puoli, jota rakkaus- ja luontokokemus - runot edustavat, toisaalta siinä on traaginen, toisin näkijän, nuoralla kulkijan puoli, jota esimerkiksi Tanssi bailaor! - runo edustaa. Lyyriset runot hengittävät ja antavat ilmaa muuten raskaan sanoman keskellä. Rakkaushetket kantavat ihmistä, vaikka eivät välttämättä kestäkään kauan. ”...me olimme peltoaukiolla kesän hetken, tuokion vaan ...”. Rakkauskin saattaa osoittautua tuhoavaksi ansaksi, kuten Simson - ja Ikkunan takana -runojen henkilöille on käynyt. Tämä kaksijakoisuus, nämä kirjan kaksi puolta täydentävät toisiaan. Elämä on etsintää ja pettymyksiä täynnä olevaa harhailua, jossa onnentunteet tavoitetaan vain hetkittäisinä, ohimenevinä. Takakannen aforismissa ajatus on tiivistetty muotoon:
” … Tässä, kaikki tässä:
tuulenvarjon etsinnässä,
linnun laulu, lapsen ilo,
sateen jälkeen päivän kilo.”

Kirjassa on päädytty monimuotoiseen ilmaisutapaan. Siinä on mukana tiukan määrämuotoista, perinteistä ja ei-formaalia runoa. Mukana on pitkiä kertovia ja lyhyitä haiunomaisia tuokio -runoja, rytmisiä ja vapaamuotoisia, naiiveja ja syvämietteisiä, aforistisia runoja. Runojeni muoto, aihepiirit ja näkökulmat ovat yhtä vaihtelevat ja kirjavat kuin itse elämäkin. Eri osien yhteinen teemakin saattaa paikka paikoin horjua.

Jälkipeliä -teoksessa useissa pitkissä, kertovissa runoissa voi tunnistaa suurten suomalaisten runoilijoiden vaikutuksen. P. Mustapään voi tunnistaa Terassilla -runosta, Eino Leinon erityisesti luontoaiheisiin runoista, kuten Uikun huuto ja Menin metsän tummaan siimekseen. Lauri Viidan tyyli on tunnistettavissa ainakin runoissa Lastaaja (vrt. Viidan Betonimylläri), Silta (vrt. Viidan Mylly -runo) ja Kataja (vrt. Viidan Julku -runo). Lauran laulu -runossa on päädytty kalevalaiseen runomittaan.

Perustelen valitsemaani kirjoitustyyliä näin:
- Uskon sanojen, niiden määrän, muotojen, sävyjen vivahteiden ja sanonnan runsauteen. Voimme toki sanoa kaiken lyhyesti vain toteamalla. Mutta sanoilla on mahdollisuus enempään. Niillä voidaan kuvailla ja kuvittaa tapahtunutta. Niillä voidaan antaa tuntemuksille värit, hajut, vivahteet, uudet näkökulmat jopa sisällöt. Runolla voidaan kertoa tarina. – Kaikki pitäisi olla sallittua, kun pyrimme kuvaamaan elämän kirjoa.

Lisäksi pelkkään vapaamuotoiseen sanontaan siirtyessämme menetämme runosta rytmin. Ja se on suuri menetys. Laulu, soitto, urheilusuoritukset, tanssi, kävely, työ, liikkeet, luonto – koko maailma on täynnä rytmiä.

Olen myös kuvittanut runoteoksensa: Näin olen halunnut kokeilla, miten nämä kaksi taidemuotoa, runous ja grafiikka tukevat toisiaan.

23.5.2014
Pentti Salmela


Runokokoelma löytyy Lohjan Info – kirjakaupasta ja
kirjakaupoista Kirjayhtymän kautta tilaamalla
sekä Mediapinnan nettiosoitteesta:
http://www.mediapinta.fi/sivu/isbn/978-952-235-804-2.