maanantai 24. elokuuta 2020

Yksi kaksi kolme

 

Osa yksi:



Syvä musta on nyt läsnä.

Pohjalla. Päällä. 

Keinun. Edestakaisin - edestakaisin. 

Pianon surullinen kosketus tuntuu niskassa.


Siellä ei ole vihreää, ei keltaista. 

Siellä on tummaa. 

Pohjalla. Päällä. 

Siellä on pelko, suru, lopullisuus. 

Mutta katso;

siellä on myös hento häivähdys ruusukultaa.

Siellä on kauneus, toivo.

Tanssiva uni lumihiutaleella. 


Mitä se on? Miltä se tuntuu? 

Näetkö vaahtopäät vai vastarannan? 

Se onkin huominen.


Mitä sinä pelkäät? Anna sen saatananperkeleen huutaa syvyydestä, pinnalta.

Et sinä mitään peitä. Se odottaa sinua. 


Ei ole huonoa, ei hyvää. 

On vain. 


Osa kaksi: 


Laita kaikki järjestykseen.

Sinä olet järjestys.

Mikä tulee ensin? 

Sinä.

Laita kaikki järjestykseen.

Maalaa ensimmäinen kerros.

Sinun kerroksesi. Sinun siveltimesi.

Sinun.

Laita kaikki järjestykseen. 

Ota ensimmäinen askel.

Mihin sinä astut?

Sinä. 


Saatat upota, tai se saattaa kantaa

Mutta laita kaikki järjestykseen.

Sinä olet



Osa kolme: 


Ehkä se ei ole valoa. Ehkä se on pimeys, joka kutsuu.

Loistaa tielläsi, valaisee risteyksesi.

Ehkä sinä tarvitset sitä. Pohjaa josta ponnistaa. Vahvaa, loputonta, syvää päätyä.

Tummuutta.

Aamua, joka ei koskaan tule liian aikaisin, pimeää  yötä, joka ei koskaan tule liian myöhään.


Huutaa ja hengittää voi samanaikaisesti vain yöllä.

Perkele nukkuu päivällä.

Valossa äänesi katoaa. Unohtuvat sanat. Vyöryy kirkkaus.

Väärin. Päälle. Yli kokonaan. 

On vain 

pintaa, pinnallista, ahdasta, ahtautta - 

ja sinä kaipaat pimeää yötä, joka ei koskaan tule liian myöhään.