Puukstaavin näyttely 2-31.10.2018 pääkirjastossa.
Kuvista sanoiksi ja sanoista kuvilla
Puukstaavilaisten lokakuuksi kokoama näyttely pääkirjaston
toisen kerroksen näyttelytilaan on hyvin onnistunut kokonaisuus.
Siinä on riittävästi persoonallisuutta ja aiheeseen liittyvää
kuvamateriaalia sekä yhteyteen liittyvää sanallista ilmaisua eri
muodoissa, tyyleissä
Painotus on kuitenkin teksteissä. Löytyy proosaa ja runoa,
lyhyistä tarinoista pidempään paljon tietopuolista asiaa
sisältävään tekstiin, jota kuvaa helppolukuisuus/ymmärrettävyys.
Runous on myös hyvin esillä eri tyylilajein. On nykyrunoutta
ja perinteistä yhdessä sovukkaasti rinnan. Lukiessa runoja
unohtuu usein siihen rikkauteen, jonka runous mahdollistaa.
Runoutta, jossa runollinen ilmaisu on moniulotteista
sanaraikasta olemalla kuitenkin eheä kokonaisuus ja siitä
sukeltaa toisenlaisiin tunnelmiin.
Runollisesti ehkä kevyempiin silti hyvin antoisia
pienimuotoisia lukuelämyksiä.
Aiheet teksteissä yhdistyvät ihmisiin, luontoon ja arjen
elämään sekä koettuihin hetkiin, tunteisiin.
Huomioidessa kirjoittajien ikähaitari niin pysähtyy miettimään,
lukiolaisesta tuonne 90-vuotiaaseen, herää kunnioitus
kuinka osaavia ovat puukstaavin kirjoittajat.
Näyttelyä tuo esille puukstaavin antologiat ja puukstaavilaisten
julkaiseman kirjallisen tuotannon.
K.L.
maanantai 5. marraskuuta 2018
sunnuntai 4. marraskuuta 2018
Vangit
Vangit
Me vangeiksi synnymme tänne
oman kehomme vankilaan
Ja mahdollisuutemme täällä
sen puitteissa rajataan
Me vangeiksi synnymme tänne
muiden luomaan vankilaan
Ja vartijat, piikkilangat
on ympäri pihamaan
Me vangeiksi synnymme tänne
oman mielemme vankilaan
Ja suuretkin ajatuksemme
sen mukana kahleet saa
Ristikoita näin vahvistamme
me rakkain, kultaisin sitein
Ja muureja korotamme
luutunein mielipitein
Me vankeina kuljemme vangin tavoin
On vain itsemme puitteissa kulkumme avoin
Rautapallona meillä on alusta saakka
oman mielemme muurien, rajojen taakka
Pentti Salmela
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)