Arto Varpio, Antologian julkistuksessa luettu.

Vastuullinen vapaus

Pari viime viikkoa on eri puolilla maailmaa toisteltu iskulausetta ”Minä olen Charlie” ilmaisemassa lausujansa puolustavan Charlie Hebdo-lehteä ja sen oikeutta pilkata kaikkea mikä piirtäjien mieleen tulee. HS kertoo Angoulêmen sarjakuvamessuilla esiintyneen Jean-Christophe Menun provokatiivisista ajatuksista. Siis juuri niin kuin kyseisessä lehdessä tehtiin. ”Kun sanotaan ’Minä olen Charlie’, soitetaan Notre Damen kirkon kelloja kuolleille, jotka vastustivat uskontoa. Kun sanotaan ’Minä olen Charlie’ tehdään kansallissankareita ihmisistä, jotka paskansivat sellaisten instituutioiden niskaan”.

En tunne tätä lehteä tai sen tekijöiden missioita muuta kuin tämän hirmuteon aiheuttaman mediakohun yhteydessä kerrotun. Oliko heidän tavoitteensa herättää ihmisissä kriittistä ajattelua vai oliko pilkka itsetarkoitus? Tekivätkö he tottumuksia ja ajatustapoja kyseenalaistavaa taidetta vai harjoittivatko elinkeinoa, jossa olivat nähneet potentiaalista kysyntää? Vai etsivätkö itselleen huomiota samoin kuin heidän tappajansa omalla tavallaan. Tiedämmehän, että mikä tahansa teko voidaan pukea yhtä hyvin pyhimyksen viittaan kuin halveksittuun oman edun tavoitteluun. Heidän tultuaan tapetuiksi, heistä on tiedotusvälineissä annettu kuva rohkeina kaiken pilkkaajina, jotka joutuivat maksamaan korkeimman mahdollisen hinnan ottamastaan vapaudesta.

Sananvapaus tarvitsee toteuttajansa, puolustajansa, sankarinsakin. Ilman sitä demokratia ei eläisi. Mutta kysyn kuitenkin; Mitä niin tärkeää on pilkkaamisessa ja toisten ihmisten arvojen niskaan paskantamisessa, että sen harjoittajat pyhitetään kansakuntien kunniakaappien päälle. Ja tätä kysyn ilman pienintäkään tarkoitusta puolustaa heidän tappajiaan. Jos murhaajat nostivat itsensä Allahin tuomareiksi, heidän mielestään väärintekijöitä vastaan, eikö saman tehnyt Charlie Hebdon pilkattujaan kohtaan? Arvelen, että maailma ei kummankaan tekemisillä juuri paremmaksi tullut.

Jos näitä uhreja toisiinsa vertaan, tulen johtopäätökseen, että pilapiirtäjät kuitenkin olivat toimineet omaehtoisesti, harkinneet ja uhmanneet tietämäänsä riskiä. Sen sijaan heidän tappajansa, sittemmin itsekin yhteisön itsepuolustuksen toimesta tapetuiksi tulleet, olivat omaa vallanhaluaan toteuttavien rosvopäälliköiden aivopesemiä ja hyväksikäyttämiä.

Palaan Menun sanoihin sarjakuvamessuilla. ”Voimme sanoa ’Minä olen Charlie’ vain, jos pilkkaamme ylikansallisia yhtiöitä, jotka tuhoavat tämän planeetan” hän sanoi.  Kyllä, - mutta. Pitäisikö kuitenkin pilkka osoittaa meihin itseemme? Meihin jotka annamme näille ylikansallisille yhtiöille rahamme vastineeksi heidän markkinointimanipulaatiostaan ja tuotteistaan ja suostumme heidän marioneteikseen. Meihin, jotka kaupan hyllyväleissä valintoja tehdessämme tartumme mainoksin tajunnassamme tutuksi tehtyyn tuotteeseen ajattelematta valintamme vaikutuksia. Näin toimimalla olemme yhtä syyllisiä kuin nämä pilkan kohteeksi osoitetut planeetan tuhoajat. Valmiin, teollisesti prosessoidun ruoan tuottama helppous voittaa vaikutukset omaan tai kansantalouteen. Tuotteeseen markkinoinnissa liitetyt mielikuvat voittavat valinnan vaikutukset elonkehän säilymiseen terveenä seuraavillekin sukupolville. Riemuitsemme maidon marginaalisesta hinnanlaskusta voidaksemme käyttää säästyneet eurot turhuuteen, joka tuhoaa luonnonvaroja ja tuottaa väärään paikkaan joutuvia jätteitä, mutta jättää alkutuotannon harjoittajan kaupan ylivoimaisen neuvotteluvoiman uhriksi. Pelkäämme geenimanipulaation vaikutuksia hyvinvointiimme tai luontoon, mutta emme ymmärrä, että huutomme halvan ruoan perään pakottaa tuotantoketjun etsimään tehoja joka portaassa, eniten siellä missä neuvotteluvoima on heikoin. Miksi emme pilkkaa iltapäivälehtien ruokinnasta ravittua sivistystämme, jonka tuottamalla arvostelukyvyllä käytämme omaa sananvapauttamme?

Vapaus on aina suhteellista. Ei ole vapautta tehdä sellaista joka rajoittaa toisen vapautta. Allahiin uskovalla ei ole vapautta rajoittaa toisen nimiseen Jumalaan uskovan vapautta harjoittaa uskoaan. Minkään uskonnon tai aatteen ei tule pilkata toisen uskoa ja ajatuksia, sillä siten asettuu toisin ajattelevan vapauden toteutumisen esteeksi. Meillä ei ole lupa käyttää luonnonvaroja siten, että sen seurauksena jälkeemme tulevien oikeus siihen rajoittuu.

Sitä paitsi harmonia, ennustettavuus ja vakaus on turvallisempi kuin konflikti, pilkka ja pelko – myös ja varsinkin Suomen ja Euroopan Unionin ulkopolitiikan toimintaohjeena.