Lastaaja

Olen lastaaja tarhalla miljoonan lankun ja laudan

välissä taivaankannen ja kiskojen raudan

Olen liikkuva kone lihaksen ja luun

Lenkki ketjussa mekaanisen puun.

Minä muodostan yhden hikisen vaiheen

välissä metsän hongan ja pöydän aiheen

Minä korvaan näin yhden lastaustrukin

laudoiksi, lankuiksi sahatun tukin.

Tapulin laella vailla suoja-aitaa

nahkavörkkeli edessä, ilman paitaa

Tuhat kertaa taivun toisto on sama

Varteni taakan painon on rasittama 

Hikihelmen kuivaan otsalta suolaisen

käden selkään pyyhin, jano on, nuolaisen

Kumarrun alas ja ylös taas nousen

Suoraksi oikaisen selkäni jousen.

Lautataakan nostan ja perille kannan

alamiehelle rännillä pudotan, annan

Sitten uuden kerään, toistan samaa,

Liikettä yhtä työn turruttamaa.

Ränniholli,

pistoholli

antoholli,

kantoholli,

monttuholli

Saimme sen valmiiksi tapulin tämän

yhden lastausporukan tyhjäksi tyhjentämän

Istahdan hetkeksi, kohta alan taas hakea

kohdetta uutta, uuden tapulin lakea

Olen lastaaja, osanen tätä ihmistarhaa

Miete iltaan kulkee, tanssilavalle harhaa

Aurinko paistaa, käy henkäys tuulen

Poutapilveä katson, kiurun ääntäkö kuulen

Olen lastaaja, edustan miehen voimaa

osana konetta luojamme luomaa ja lukkaroimaa

Kohoo tapulit talojen korkuisina

Tuulee tuuleni raikkaina vapaampina.

Pentti Salmela

Maassa

Maassa

Minä makasin maassa kasvoillain

olin tuskani huutanut maahan

Minä pyysin hetken rauhaa vain

Näin saan olla hetkisen, saanhan

Sanat kaikki on vääriä, vaietkaa!

En tahdo, en yhtään kuulla,

mitä selkäni takana kuiskitaan,

mitä puhutaan valheita suulla

Petosta täynnään on kaikki vaan

ja kaikki vain valhetta samaa

Mitä oikein joskus olikaan

nyt on vääryyden rumentamaa

Minä makasin maassa kasvoillain

ja maan multaa, ruohoa kourin.

Minä käteni täyteen tyhjää sain

jotain pyysin, kai outoja hourin.

Minä putosin hetkeksi polvillein

Minä kaaduin toviksi tähän

Mutta nousen kohta taas jaloillein,

kun olen vain levännyt vähän.

Pentti Salmela

Vangit

Vangit

Me vangeiksi synnymme tänne

oman kehomme vankilaan

Ja mahdollisuutemme täällä

sen puitteissa rajataan

Me vangeiksi synnymme tänne

muiden luomaan vankilaan

Ja vartijat, piikkilangat

on ympäri pihamaan

Me vangeiksi synnymme tänne

oman mielemme vankilaan

Ja suuretkin ajatuksemme

sen mukana kahleet saa

Ristikoita näin vahvistamme

me rakkain, kultaisin sitein

Ja muureja korotamme

luutunein mielipitein

Me vankeina kuljemme vangin tavoin

On vain itsemme puitteissa kulkumme avoin

Rautapallona meillä on alusta saakka

oman mielemme muurien, rajojen taakka

Pentti Salmela

Kolkko on kone kaverina

Insinööri ihmelaitteen,

tietokoneen taikoi

Ikuiseksi ystäväks’ sen

ihmiselle aikoi

Mut’ kolkko on kone kaverina

kaiken päivää kahen olla,

vilu rinnalla roboneijon

yötä yhessä vietteä

Jätin

autot, kännykän ja chatin

Paluun 

luontoon

tein mä komeen

Liityin

metsän kanssa
samaan Someen.

Pentti Salmela

Tanssiinkutsu

Nata,
sinä notkea neitoheinä
sinun vartesi taipuu
kesän viulujen säveleinä

Käsivarsille
tanssiin kutsujan taivut
kesätuulen vietäväks’
hentona hetkeksi vaivut.

Vuorollaan
siskoistas’ jokainen
käy mukaan taitavan
tanssijan sen

Kesäyönä
     nukkuvat kaikki
     nukkuu myös tuuli
Valvoo vain hän,
     joka valkeaa yötä
     päiväksi luuli.

 Pentti Salmela

Sankareilla on sodat salatut

Sankareilla on sodat salatut

toiset taistot ku tavallisten

Sivukujia kummia kulkee

yksinänsä öitä valvoo

jumalten juonia miettii

suuren virran suuntaa setvii

Sankarit ne kilvettä kulkee

selkämystään suojaamatta

Taija ei taistoja muitten

kieroiluja kademielten

jättää juonet juonimatta

taistelut selkäsä takana

Kenkään ei säröittä säästy

sankaritkaan varjotta vaella

Suuruus ei suruilta suojaa

puukon pistoilta paranna

Pahimmin purevat piikit

parjaukset pettureiden

taklaukset takaa tehdyt

iskut ystävän lyömät.

Pentti Salmela

Alfhildin syli

Lauri Viita 100 v,  2016

Alfhildin syli

Sanovat minua betonimylläriksi

Pyöritinkin monia myllyjä,

sanoillani

Pienillä, herkillä sanoilla puhalsin

liikkeelle perhosen siiven pyörteen

Ihmisen työn sanoilla panin

betoni- ja tehtaiden myllyt pyörimään.

Suurilla, väkevillä sanoilla pyöritin elämää,

kuolemaa, avaruuksia ja maailmankaikkeuksia.

Niin pienet kuin suuretkin,

niin näkyvät kuin näkymättömätkin myllyt

tottelivat minun sanojeni käskyä.

”Alfhild, sinä, joka synnytit minut”

Sinun sylisi syvyys oli ensimmäinen myllyni

Sieltä sinun sylisi lämmöstä

myllyni laajenivat kattamaan

Pispalan pihan,

harjun,Tampereen,

Suomen, maailman,

avaruudet ja maailmankaikkeudet

Se oli minun myllyjeni akseli ja kiintopiste

Sitten sinä kuolit ja minä ymmärsin,

ettei syliäsi ollut enää

Silloinko minun myllyni menettivät kiintopisteensä?

Silloinko ne alkoivat pyöriä väärään suuntaan?

Niistä katosi kaikki hallittavuus

Ja ne pyörivät liian lujaa

Tunnen pyörteen, tunnen huimauksen

sanatkaan, niin väärät ja sekavat,

eivät kokoa tätä enää,

eivät vie takaisin,

piiloon,

sylisi suojaan.

Pentti Salmela

Vastaus Pablo Nerudalle

  

Eikö hevosenkengät

taottu kuun hevosille?

kysyy Pablo Neruda minulta

yhä uudestaan.

En ehdi vastata, sillä istun

ystävien keskellä.

Olemme nuoria, vahvoja ja

uskomme kuun hevosiin.

Juomme höyryävää mustaa teetä.

Ikkunan takana pimenee

Moskovan ilta.

Vaivun pehmeään uneen.

Äkkiä kipu kuin veitsi

lävistää vatsani.

Yövalo lähettää polttavia säteitä.

Kuulen radiosta Tapani Ripatin

laulavan äänen.

Vuoteeni vieressä seisoo hoitaja

suurena, valkoisena ja turvallisena.

Kyllä, kyllä hevosenkengät

taottiin kuun hevosille.

Ratsastan samettisella

taivaankannella,

sylissäni vastasyntynyt lapsi.

Vuokko Sorvari-Neste

Lennä kuin perhonen, pistä kuin ampiainen

Lennä kuin perhonen, pistä kuin ampiainen

"”Float like a butterfly, sting like a bee"

Muhammed Ali

1.

Synnyin Luisvillessä

Minun geenieni muistissa ovat Alabaman

puuvillapeltojen keskipäivän kuumuus,

nöyryytykset ja ruoskaniskut

Sieltä jostakin minussa nopeajalkaisessa, nuoressa pojassa

heräsi isieni usko vapauteen

- kuin perhosen lento

ja voiman tunne, usko ihmisen oikeuteen pitää puoliaan

-kuin mehiläisen pisto.

2.

Ryhdyin nyrkkeilemään, olin lupaava, hyvä

Minun geenieni muistissa oli väistämisen vaisto

niin kuin esi-isäni olivat tehneet vuosisatoja valkoisen miehen edessä

Väistäminen on hyvä oppi nyrkkeilijälle

Väistin ja sitten iskin maahan maailman vahvimmat miehet

Minusta tuli paras, paras koko maailmassa

Minä väistin

-lensin kuin perhonen

Ja iskin

-pistin kuin mehiläinen.

3.

Sitten tulivat nuoret, vihaiset miehet

He nostivat mustahansikkaisen nyrkkinsä

kohden meitä nöyryyttäneen valkoisen miehen jumalaa

ja sanoivat:

-Musta mies on ylpeä, hän ei väistä!

Se on huono oppi nyrkkeilijälle

Kannan vieläkin kehossani maailman vahvimpien miesten iskut

Ylpeänä unohdin

- Perhonen väistää

Kunnes tulee hetki

-ja se pistää kuin mehiläinen.

4.

Sanoin suuria sanoja:

- Minä, musta mies olen parempi kuin valkoinen

Kauniimpi, suurempi!

-Vietkong? -Ei minulla ole mitään riitaa heidän kanssaan

-He eivät ole koskaan kutsuneet minua nekruksi. En lähde sinne!

Liian suuria, uhmakkaita sanoja valkoiselle miehelle, hänen nieltäväkseen

Sain tuntea heidän kostonsa, nöyryytyksen

-kuin ruoskaniskut geenieni muistissa

Minulta vietiin kaikki, kunniani, mestaruus

Mutta en sitoutunut valkoisen miehen valheeseen

- Minä lensin kuin perhonen

- Sanani purivat kuin mehiläisen pisto.

5.

Ja minä palasin

Palasin takaisin esi-isieni maahan,

jossa aurinko nousee paljon aikaisemmin

kuin Alabaman puuvillapelloilla

Siellä viidakkorumpu takoi maagisen tahdin

ja musta, nöyryytetty kansa huusi:

- Ali, boomaye! Ali, boomaye!

Meillä oli sama unelma vapaudesta

- kuin perhosen lento

Ja sama heräävä usko ihmisen oikeuteen

pitää puoliaan, nousta vääryyttä vastaan

-kuin mehiläisen pisto

Se nosti minut lentoon vielä kerran.

6.

Nyt istun tuolissani

Puhun hiljaisella äänellä,

Tauti runtelee aivojani ja kehoani

Mutta sisällä minussa on tietoisuus teoistani

Elämäni:

niin hauras ja häviävä

-kuin perhosen lento

Kuitenkin

osa sukupolvemme unelmaa,

jälki kansojen geenien muistissa

- kuin mehiläisen pisto.

Pentti Salmela

Ikääntyneet ihmiset

Ikääntyneen ihmisen terassilla

lyhde tai talipallo on tarjolla lintusilla

ja pähkinöitä siltä varalta vähän

jos kurrekin sattuisi kyläilemähän

He hymyten katsovat muiden tarmoa

Joka aamu heille uutta on

luojan armoa

He lenkkiään kulkevat hiljalleen

merkkejä kesästä, tienoota tarkaten

- Joko peipponen palata ehti,

joko tienvarressa kukkii leskenlehti?

- Kas, kuinka kivistää polvesta vähän

taidan istua, levähtää hetkeksi

penkille tähän

Ikääntyneet ihmiset hautuumailla

kulkevat mietteissään, kiirettä vailla

He katsovat hautoja, tummia kiviä

tarkaten, etsien tuttuja nimiä

- Kas, joko hänkin nyt nukkuu tuolla

nuorempi minua, on jo

ehtinyt kuolla

Mielessään muistot haikeat, hyvät

he tietyn haudan edessä pysähtyvät

Salaa pyyhkäisten poskeltaan kyyneleen

he vaihtavat maljaan kukkaset, veen

kummun multaa hellästi koskettaen

mennyttä, kadonnutta kaihoten

kuin hiuksia hyväillen.

Pentti Salmela

2.12.2015

K orppi

Kun jumala hylkäsi maailman

ja sen ihmisen haltuun antoi,

tänne määräsi hän oman vartijan,

joka ikitietoa mukanaan kantoi

Korppi istuu latvassa kelopuun

ja sieltä hoitaa näin tehtäväänsä

Sen edessä aukee metsät maan

ja vain taivas on yllä päänsä

Sieltä seuraa se melua maailman

ja näkee autojen, tehtaiden savut,

panee merkille taivaan tummenneen

ja ruskenneet mäntyjen havut

Sieltä näkee se myöskin tulevaan

hädän, sotien jatkuvan ajan

Se istuu rauhassa oksallaan,

väkilaumat kun ylittävät rajan

Mustaviitassa tuomion tuomarin

laskuist' auringon pitää se luvun

Päivät tietää se jokaisen kulkijan

ja armoajan myös ihmisen suvun.

Pentti Salmela

Talvi-idylli

Minä metsässä kuljin ja kuuntelin

kun karhu kylkeään käänsi.

Se pesänsä suojassa uinaili

ja välillä pienesti äänsi.

Kun matkaa taittui taas kotvanen

mulle kettu häntäänsä huiski.

Kai viestin ymmärsin oikein sen:

ketun morsian lähellä kuiski.

Ja korpit, nuo komeljanttarit

suulaasti neuvojaan antoi.

Kun taivalsin takaisin polulle

mua keväinen hanki kantoi.

Pian sininen hämärä tiheni,

ilta peitteli vaippaansa salon.

Siellä eläväin äänet hiljeni.

Polun päässä näin kultani talon.