Kari

Maa, se valtaajilleen kosti

kivipaaden mustan veen pintaan nosti

Tyrskyt tylynä kohtaa kallion kylki

joku ylitse yritti, ne se päältään sylki

Ei reimareita, ei merkkiä mitään

Jos vähänkin poikkeat reitiltäs itään

ilman suojaa ja vailla pehmikettä

sen kohtaat keskellä kylmää vettä

Kuin vastusta, venettä odottain

täynnä uhkaa se vaieten vartoo vain

Kerran koetti korskea huvipursi

uppoviillon sen pohjaan kallio mursi

Kölirauta, kylki tai kokkapuu

sitä vasten kirskuen murskautuu

Pieni naarmu, raapaisu, pintahaava

sen kalliopinta vain itse on saava

Harjallaan kuohuva vaahtovana

kari paikallaan seisoo uhkaavana

Seurassa tuulen ja veden jäisen

se tyytyy osaansa yksinäisen.

Pentti Salmela