lepäät siinä valkealla lakanalla
se on mankeloitu, eikä siinä ole ryppyjä
mielessäni otan kädestäsi kiinni ja katselen
tämä käsi ei koskaan tiennyt miltä tuntuu rannan kivi,
miltä tuntuu napata oksasta kiinni ja kiivetä
poskesi on aivan liikkumatta
ne eivät koskaan tunteneet purevaa pakkasta,
kun kyynel vierähtää poskelta
kätesi on jo viilennyt
pidän vielä hetken, vielä yhden ja toisen hetken
ehditkö koskaan pitää edes sormesta kiinni?
kai sinua pidettiin lähellä?
en kai koskaan saa tietää,
et enää ollut kun minä tulin
minulla on sinua ikävä, vain sinä tiedät ketä
Sanna Kuoppamäki-Luomansuu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti