tiistai 2. toukokuuta 2017

Kuului kahahdus!

 Hiihdin Tuomaan Antin kanssa kohti Ilmalampea. Minä auoin latua, Antti lykki perässä, molemmilla pysyt selässä. Olimme menossa ampumaan oravia. Yöllinen lumisade peitti tienoon ja vitilumi kimalteli timantteina aamuauringon valossa ja läheinen kallion kuve punersi metsän reunassa. Edessämme avautui lumen peittämä jäätynyt metsälampi.  
─ Kantaakohan tuo jää meidät? aprikoin ääneen.
─ Kantaa se. Mene vaan, Antti arveli.
Ylitimme jään: jää kesti, painui notkolle, mutta ei rikkoutunut allamme. Rannassa pysähdyin. Lumessa näin outoja reikiä.
─ Katoha! mitä ne nuo ovat?
Antti pysähtyi, katseli kotvan lumessa näkyviä pyöreitä aukkoja.
─ Ai nuo? Minusta näyttää siltä, että lammen vesi oli jäätynyt, sen päälle oli satanut vettä, ja se taas oli jäätynyt niin, että jääpintojen väliin oli jäänyt vesikerros, hän arveli.
Antti oli varsinainen erämies, kulki metsällä yksinään, ja osasi lukea luonnon kirjaa yhtä hyvin kuin minä kirjaston kirjoja. Mutta en minäkään tumpelo metsänkävijä ollut: samoilin minäkin mielelläni yksin metsässä ja tunsin hyvät marjapaikat. Orava ja metso putosivat puusta yhdellä laukauksella ja kalaa sain jokaisella pyyntikerralla.
Nyt kurkistelimme yhdessä lumessa näkyviin arvoituksellisiin reikiin.
─ Siellä on varmasti vesilintuja piilossa, Antti sanoi. ─ Minäpäs ammun reikään, katsotaan, mitä tapahtuu.
Antti päästi sauvat kaatumaan vähälumiseen jäätyneeseen maahan, vetäisi verkkaan pyssyn olaltaan, tähtäsi reikään ja laukaisi. Kuului kova pamaus, kaiku kiiri kuulaassa ilmassa: mitään ei tapahtunut. Aioimme jo lykkiä suksiamme eteenpäin, kun kuulimme kovan kahahduksen.
Jään alta lehahti lentoon viisi sorsaa!
Sorsat olivat nukkuneet kiepissä jääkerrosten välissä. Reikäkolo ei ollutkaan suora, joten laukaus ei osunut lintuihin, vaan pelästytti ne lentoon, kohti mäntyjen latvoja ja taivaan sineä, näkymättömiin.
Sorsien yllättävä ilmestys jään alta ja lentoon lehahtaminen oli ihmeellinen näky, metsämiehen unelma. Mitään tämän kaltaista en ole sen koommin kokenut.

Hetkeksi rikkoutunut rauha palasi lammen ympäristöön. Vasta sataneessa lumessa ei näkynyt edes jäniksen saatikka ilveksen jälkiä. Pelästyivätköhän oravat laukausta? Niitähän me olimme menossa ampumaan. / 26.11.2016 Anja Suni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti