maanantai 24. helmikuuta 2014

PIENIÄ TEKOJA



PIENIÄ TEKOJA


Terveyskeskuksen ikkunoissa palavat jouluvalot. Sisällä odotusaulassa on hämärää.  Tuolilla nuokkuu flunssantokkurainen mies, päivän viimeinen potilas. Hoitaja istuu toimistossa päätteen ääressä ja viimeistelee päivän kirjauksia, toinen liikkuu äänettömästi käytävässä, suoristaa lehtipinoja ja kerää leikkinurkkauksen leluja koriin.  Lääkäri tulee valkoisessa takissaan taukotilasta ja nappaa flunssaisen odottajan mukaansa. 

Kauankohan tuokaan kandi täällä viihtyy, miettii hoitaja legopalikoita noukkiessaan, etsii varmaan jo vakipaikkaa joltakin yksityiseltä, lähempää kaupunkia.  Niin kai sitä itsekin tekisi tuossa asemassa, ei ole herkkua ajella pimeitä ja liukkaita teitä kunnasta toiseen vastaanottoa pitämään.  Pian flunssapotilas ilmestyy käytävälle nippu reseptejä kädessään.  Hoitaja kävelee hänen jäljessään ulko-ovelle ja aikoo lukita sen.

Avainta lukkoon työntäessään hän huomaa parkkipaikalla auton, valot päällä, tuulilasinpyyhkimet hitaassa liikkeessä.  Se on ilmestynyt paikalle vasta aivan äskettäin, renkaiden jäljetkin näkyvät vielä ihan tuoreina lumisohjossa.  Katu-lampun heikossa valossa hoitaja on näkevinään tutun hahmon.  Reinohan se on, metsuri naapurikylältä.

Jotakin on vialla, ei Reino muuten istuisi iltapimeällä autossaan terveyskeskuksen pihalla.  Hoitaja huokaisee,  vetää fleecetakin tiukemmin hartioidensa suojaksi ja sipsuttaa varovasti kohti autoa.  Reino nojaa otsaansa rattiin.  Ei huomaa hoitajan lähestymistä, säpsähtää ja katsoo tuttua ihmistä tuskaisin silmin.   - Terve, mitäpä Uutelaan kuuluu, kysyy hoitaja, samalla tutkaillen miehen oloa.  - Mitäs sinne, pimeää, kuuluu vaimea vastaus.  - Olisko sulla asiaa lääkärille, ehtisit kyllä.  Tohtori on vielä paikalla, selvittelee siellä papereitaan.  - En tuota tiedä, taisi olla vikatikki tulla tänne.  - Lähde nyt vaan sisälle, mitataan sulta kuitenkin verenpaine ja pulssi, milloin lie viimeksi mitattu.   

Jonkinmoisen maanittelun jälkeen Reino suostuu lähtemään.  Lääkärin silmissä välähtää väsymys.  - Yksi potilas löytyi vielä parkkipaikalta, hoitaja yrittää keventää tilannetta, vetää oven käytävään kiinni ja jatkaa lelunurkan siistimistä.  Ajatukset askartelevat Reinon elämässä;  silloin tällöin miehen tapaa marketilla, hiljainen on, sellainen syrjäänvetäytyvä.  Nuorempana Reino oli ahkera tansseissakävijä, vaan eipä löytynyt seurantalolta hänelle emäntää, vanhaksipojaksi jäi.

Kuluu vartti ja toinenkin.  Sitten lääkärin huoneen ovi aukeaa ja Reino astuu ulos. Miehen koko olemus kertoo, että joku raskas taakka sinne vastaanottohuoneeseen on jäänyt.  Ulko-ovelle mennessään hän vielä nostaa kättä toimiston suuntaan.



-  Jaahas, ja nyt on päivä pulkassa.   Vielä pitää käydä ruokakaupassa,  laittaiskohan sinistä lenkkiä ja ranskanperunoita.    Joo, ei kerrota laajemmin,  noita herkkuja ei taida löytyä uusista ravintoainesuosituksista.   Naiset vaihtavat vielä muutaman sanan lääkärin kanssa, sitten kaikki lähtevät pimeään iltaan.



Helmikuussa 2014
Vuokko Sorvari-Neste

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti