PIENIÄ TEKOJA
Terveyskeskuksen ikkunoissa palavat jouluvalot. Sisällä
odotusaulassa on hämärää. Tuolilla nuokkuu
flunssantokkurainen mies, päivän viimeinen potilas. Hoitaja istuu toimistossa
päätteen ääressä ja viimeistelee päivän kirjauksia, toinen liikkuu äänettömästi
käytävässä, suoristaa lehtipinoja ja kerää leikkinurkkauksen leluja
koriin. Lääkäri tulee valkoisessa
takissaan taukotilasta ja nappaa flunssaisen odottajan mukaansa.
Kauankohan tuokaan kandi täällä viihtyy, miettii hoitaja
legopalikoita noukkiessaan, etsii varmaan jo vakipaikkaa joltakin yksityiseltä,
lähempää kaupunkia. Niin kai sitä
itsekin tekisi tuossa asemassa, ei ole herkkua ajella pimeitä ja liukkaita
teitä kunnasta toiseen vastaanottoa pitämään.
Pian flunssapotilas ilmestyy käytävälle nippu reseptejä kädessään. Hoitaja kävelee hänen jäljessään ulko-ovelle
ja aikoo lukita sen.
Avainta lukkoon työntäessään hän huomaa parkkipaikalla auton,
valot päällä, tuulilasinpyyhkimet hitaassa liikkeessä. Se on ilmestynyt paikalle vasta aivan
äskettäin, renkaiden jäljetkin näkyvät vielä ihan tuoreina lumisohjossa. Katu-lampun heikossa valossa hoitaja on
näkevinään tutun hahmon. Reinohan se on,
metsuri naapurikylältä.
Jotakin on vialla, ei Reino muuten istuisi iltapimeällä
autossaan terveyskeskuksen pihalla.
Hoitaja huokaisee, vetää
fleecetakin tiukemmin hartioidensa suojaksi ja sipsuttaa varovasti kohti
autoa. Reino nojaa otsaansa
rattiin. Ei huomaa hoitajan lähestymistä,
säpsähtää ja katsoo tuttua ihmistä tuskaisin silmin. - Terve, mitäpä Uutelaan kuuluu, kysyy
hoitaja, samalla tutkaillen miehen oloa.
- Mitäs sinne, pimeää, kuuluu vaimea vastaus. - Olisko sulla asiaa lääkärille, ehtisit
kyllä. Tohtori on vielä paikalla, selvittelee
siellä papereitaan. - En tuota tiedä, taisi
olla vikatikki tulla tänne. - Lähde nyt
vaan sisälle, mitataan sulta kuitenkin verenpaine ja pulssi, milloin lie
viimeksi mitattu.
Jonkinmoisen maanittelun jälkeen Reino suostuu lähtemään. Lääkärin silmissä välähtää väsymys. - Yksi potilas löytyi vielä parkkipaikalta,
hoitaja yrittää keventää tilannetta, vetää oven käytävään kiinni ja jatkaa
lelunurkan siistimistä. Ajatukset
askartelevat Reinon elämässä; silloin
tällöin miehen tapaa marketilla, hiljainen on, sellainen syrjäänvetäytyvä. Nuorempana Reino oli ahkera tansseissakävijä,
vaan eipä löytynyt seurantalolta hänelle emäntää, vanhaksipojaksi jäi.
Kuluu vartti ja toinenkin.
Sitten lääkärin huoneen ovi aukeaa ja Reino astuu ulos. Miehen koko
olemus kertoo, että joku raskas taakka sinne vastaanottohuoneeseen on
jäänyt. Ulko-ovelle mennessään hän vielä
nostaa kättä toimiston suuntaan.
- Jaahas, ja nyt on
päivä pulkassa. Vielä pitää käydä
ruokakaupassa, laittaiskohan sinistä
lenkkiä ja ranskanperunoita. – Joo, ei kerrota laajemmin, noita herkkuja ei taida löytyä uusista ravintoainesuosituksista. Naiset
vaihtavat vielä muutaman sanan lääkärin kanssa, sitten kaikki lähtevät pimeään
iltaan.
Helmikuussa 2014
Vuokko Sorvari-Neste
